17.05.24

Ruis näyttää selvinnneen talvesta kohtuullisesti

Syysviljat näyttävät selvinneen runsaslumisesta talvesta kohtalaisesti, mutta rukiilla on tavattu talvituhoja menneitä vuosia enemmän. Syysviljojen selviytymistä talvesta tarkasteltiin Pro Agrian toukokuussa julkaisemassa kasvutilannekatsauksessa.

Paksu lumipeite suojasi talvehtineita kasveja pitkään kovilta pakkasilta. Tästä huolimatta talvituhoja oli rukiilla mm. Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella, jossa rukiista yli kolmannes ei näyttänyt hyvältä talvehtimisen jälkeen. Muualla Suomessa tilanne näytti paremmalta.

Myös kylmä kevät on harventanut ruiskasvustoja. Viileän kevään vuoksi ruiskasvustot kehittyivät toukokuun alussa hitaasti, mutta lähtivät nopeaan kasvuun lämmön myötä.

Pro Ruis yhdistyksen viljelyasiantuntija Lasse Matikaisen mukaan näyttäisi siltä, että ruis on talvehtinut varsin kohtuullisesti. Paremmin, mitä talvella aavisteltiin, hän toteaa. Koska talvituhoja kuitenkin oli, Matikainen ei odota huippuhyvää ruisvuotta.

Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan ruista kylvettiin syksyllä 20 000 hehtaaria. Kohtuullisellakin ruissadolla ruisleipä tullaan siis tulevanakin talvena leipomaan kotimaisesta rukiista, kerrotaan Pro Ruis yhdistyksestä.


Lähde: teksti: ePressi, kuva: Lasse Matikainen, Pro Ruis -yhdistys (Koko tiedote täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja